sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Myytti 1.3 - umpilisäke on turha jäänne


Koulukirjoissa edelleen esitetään väitteitä ja kuvia, joissa kuvatekstien mukaan umpilisäke olisi hyödytön jäänne ihmisellä. Otavan Ihmisen biologia- kirjassa s. 128 olevassa kuvassa umpilisäke on lueteltu muiden jäänteiksi virheellisesti luokiteltujen elimien joukossa. (Oheinen terveyskirjaston kuva luettelee umpilisäkkeen muiden välttämättömien elimien joukossa).

Mikko Tuuliranta, lääket. lis. ja kirurgian erikoislääkäri, toteaa kirjassa Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa, näin:

"Umpilisäke eli appendix on immunologinen elin ja tärkeä vastasyntyneelle, sillä siellä kehittyvät suoliston limakalvon vasta-aineet kuten immunoglobuliini-A. Umpilisäke onkin imeväisikäisellä suhteellisen iso, mutta alkaa surkastua joskus kahden vuoden iässä. Vasta sen jälkeen umpilisäkkeen tulehdukset alkavat lisääntyä. Umpilisäkkeen poisto hieman isommalta lapselta tai aikuiselta ei vaikuttaisi aiheuttavan mitään ongelmia. Mutta eräät viimeaikaiset havainnot viittaavat siihen, että tietyissä tilanteissa umpilisäke saattaa olla hyödyllinen myös aikuisille: Jos paksunsuolen normaali bakteerifloora jostain syystä häiriintyy tai tuhoutuu (esim. pitkä antibioottikuuri, kolera, salmonella jne.), hyödylliset bakteerit saattavat säilyä turvassa umpilisäkkeessä, josta ne sitten nopeasti siirtyvät takaisin paksuun suoleen, kun vaara on ohi."

Rob Dunn kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan Scientific American julkaisussa Bill Parkerista, kirurgian tohtorista ja professorista ja tämän tutkimuksista joissa hän esittää hypoteesin umpilisäkkeen hyödyllisyydestä aikuisille ihmisille. Artikkeli on otsikoitu "Umpilisäke voi pelastaa henkesi". Parkerin tutkimukset osoittavat, että umpilisäke voi todellakin olla elintärkeä elin myös aikuisiällä, jos suoliston bakteerikasvusto vaurioituu sairauden seurauksena.

Useilta ihmisiltä on poistettu umpilisäke jonkin toisen leikkauksen yhteydessä, koska on kuviteltu ettei umpilisäkkeellä ole mitään hyödyllistä toimintoa ja että olisi parempi poistaa se varmuuden vuoksi kuin antaa sen olla paikallaan. Mistä tällainen ylimielinen luulo on luikerrellut tieteeseen? Eräs syy tällaisiin luuloihin on evoluutio-oppi, joka tarvitsisi tuekseen turhia elimiä ja niiden osia, jotta voidaan väittää eliöiden hakevan muotoaan jatkuvasti jättäen jälkiä muinaisista elimistä tai kehittymässä olevista tulevista elimistä. Tällaisia ei kuitenkaan ole luuloista huolimatta löytynyt, vaan tällaiset uskomukset ovat aiheuttaneet enemmän tai vähemmän vakavia terveysriskejä näiden uskomusten uhreille. Koulujemme oppikirjat kuitenkin jatkavat tällaisten uskomusten ruokkimista, koska evoluutio-oppi tarvitsee tällaista luulottelua tuekseen.

Myytti 1.3 - umpilisäke on turha jäänne: kumottu. Tutkimukset ovat osoittaneet että umpilisäke on elintärkeä ihmiselle vauvaiässä ja tuoreet tutkimukset osoittavat lisäksi, että umpilisäkkeestä on elintärkeää hyötyä ihmiselle myös aikuisiällä siten, että se voi pelastaa ihmisen hengen suolistosairaudesta toipumisessa. Olisi aika lopettaa tällaisten haitallisten uskomusten opettaminen koulujemme biologian kirjoissa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Myytti 1.2: häntäluu - surkastunut häntä?

Koulukirjan ("Ihminen", Otava, 9.luokan koulukirja vuodelta 2011, s.128) kuva väittää häntäluuksi tai häntänikamiksi nimetyn selkärangan osan olevan surkastuma - oletettavasti nimensä perusteella jostakin kuvitellusta hännästä.

Mihin perustuu ajatus, että häntäluu olisi jäänne hännästä?

Kirurgi Mikko Tuuliranta kirjoittaa kirjassaan Koulubiologian analyysi - Evoluutio-opetus puntarissa s. 158:
"Häntänikamat: Tällä tarkoitettaneen häntäluuta (engl. tailbone, lat. coccyx). Nimi lienee annettu siksi, että sen kehitysopillinen merkitys tulisi kansalaisille paremmin ymmärretyksi. Parempi nimi olisi istuinluu, sillä sen päällähän me istumme ja istuminen ilman sitä olisi paljon hankalampaa. Häntäluu on tärkeä tukirakenne, johon kiinnittyy vatsanpohjaa tukevia lihaksia sekä peräaukon sulkijalihaksia. Häntäluun poisto saattaa varsinkin vanhemmalla iällä johtaa vatsanpohjan seudun tyrään, kohdun ja peräsuolen esiinluiskahdukseen eli prolapsiin ja ulosteen pidätyskyvyttömyyteen."

Myytti 1.2 häntäluu - surkastunut häntä?: kumottu. On siis selvää, että häntäluu on ihmiselle erittäin hyödyllinen ja normaalia toimintaa varten välttämätön osa, jota ilman eläminen on vaikeaa ja jonka puuttumisesta aiheutuu vakavia teveydellisiä haittoja. Mikään ei suoraan viittaa siihen, että häntäluu olisi surkastunut mistään, vaan ihminen tarvitsee sen sellaisenaan. Se on kuin suunniteltu istumisen mahdollistajaksi ja on välttämätön rakenne tukemaan muita alakehon osia. Nenä ei ole surkastunut kärsä eikä häntäluu ole surkastunut häntä. Ei ole olemassa fossiililöytöä, jossa ihmisellä olisi häntä tai edes töpöhäntä eikä mikään muukaan todiste viittaa siihen, että häntäluu olisi jäänne mistään. Nimi on tarkoituksella harhaanjohtava ja oikeampi nimitys olisi istuinluu.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Myytti 1.1: surkastumat evoluution todisteena - jaokkeinen lihas



Otavan 9. luokan tuoreessa oppikirjassa "Ihminen" vuodelta 2011, esitetään kuva ihmisen "surkastumista" sivulla 128. Kuvateksti kertoo lisäksi "Ihmisellä on surkastuneita elimiä. Monilla muilla selkärankaisilla vastaava elin on vielä käytössä".

Mutta onko kyseessä todella surkastuma vai onko tämä vain esimerkki samankaltaisuuden (homologia) havaitsemisesta yhdistettynä tietämättömyyteen elimen todellisesta funktiosta?

Eli onko kyse tällaisesta yksinkertaisesta virhepäättelystä: A näyttää melko samanlaiselta kuin B. En tiedä mikä tarkoitus A:lla on ympäristössään. A on siis surkastunut B:stä.

Tällainen päättely ei ole pelkästään virheellistä, vaan se on myös älyllistä laiskuutta, joka voi johtaa siihen, ettei ymmärryksemme ihmiskehon toiminnasta lisäänny, vaan monet tärkeät toiminnot ja toimintoketjut jäävät tällaisten uskomusten vuoksi selvittämättä.

Mikko Tuuliranta (lääket.lis., kirurgian erik. lääkäri) on kirjassaan "Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa" 2011, analysoinut suomalaisissa koulukirjoissa esitettyjä väitteitä ihmisen "surkastumista". Lainaamme seuraavassa suoraan hänen kirjansa tekstiä sivuilta 157-160.


Myytti 1.1. Jaokkeiset lihakset surkastumia

"Suora vatsalihas ('pyykkilautalihas') on ihmisen ainoa jaokkeinen lihas, kaikki muut lihaksemme ovat jaokkeettomia. Suoran vatsalihaksen jaokkeisuus kertoo yhteisestä alkuperästä kalojen kanssa" (Elämä s. 32)

"Vatsaleikkauksia tehneenä kirurgina ja asioihin jonkin verran perehtyneenä, voin kertoa, että oppikirjojemme väittämät jaokkeisesta vatsalihaksesta (musculi recti abdominis) kehitysopillisena surkastumana ovat virheellisiä. Suorat vatsalihakset ulottuvat kylkiluista häpyluihin keskiviivan molemmin puolin. Jaokkeilla tarkoitetaan niiden yläosissa olevia 3-5 poikittaista jänteistä osaa (engl. tendinous fibres). Ne liittyvät oikean- ja vasemmanpuoleisia vinoja vatsalihaksia keskiviivassa yhdistävään lujaan ja elastiseen "vatsajänteeseen" (lat. linea alba), joka on melkoisen monimutkainen kollageenisäikeistä muodostunut toiminnallinen konstruktio ulottuen miekkalisäkkeestä pari senttiä navan alapuolelle. Suorien vatsalihasten jaokkeiden kollageenisäikeet integroituvat toiminnallisesti linea albaan. Ihmisen vatsaontelon yläosa on joustava ns. hengittävä osa alaosan ollessa kiinteämpi ja vähemmän joustava. Hengittäminen, samoin kuin äidin sopeutuminen raskauteen, olisi hankalaa ilman elastista linea albaa, joka ankkuroituu suorien vatsalihasten jaokkeisiin antaen lisälujuutta vatsaontelon etuseinälle. Linea alba ja lihasjaokkeet päättyvät pari senttiä navan alapuolella, josta alkaa vatsaontelon vähemmän joustava osa, jossa vatsanpeitteisiin kohdistuu myös suurempi paine." (Mikko Tuuliranta - Koulubiologian analyysi 2011 s.157-158)

Myytti 1.1: kumottu. Ei ole perusteltua väittää, että kyseessä olisi surkastuma. Jaokkeista vatsalihasta voidaan perustellummin pitää hyvin suunniteltuna ihmiselle välttämättömänä rakenteena, mm. hengittämistä ja raskausaikaa varten. Jaokkeisten lihasten tulkinta surkastumaksi kertoo vain kirjoittajan ajattelusta, mielikuvituksen vapaudesta ja mahdollisesta tietämättömyydestä kyseisen elimen toiminnoista.