Myytti 2.1 Kirahvin kaula evoluution todisteena

Kuva Koulun biologia 2 kirjasta. (Joel Kontisen blogista kopioituna)

Kirahvin pitkää kaulaa käytetään edelleen koulukirjoissa esimerkkinä evoluutiosta. Kuvissa kirahvit kurottelevat korkeiden puiden lehtiä ja oppilaalle uskotellaan, että tämä kurottelu on miljoonien vuosien kuluessa joko ohjannut suoraan geenikytkimiä (Lamarckin teorian mukaan) tai suosinut pitkäkaulaisia populaatiossa ja lyhytkaulaiset ovat ajan saatossa kuolleet nälkään, syöty pois tai nälkäisinä saaneet vähemmän lyhytkaulaisia jälkeläisiä korkeiden puiden maailmaan kituuttamaan (Darwinin teorian mukaan). Kirjan kuvassa lyhytkaulaiset lojuvat raatoina maassa, kun pitkäkaulaiset napostelevat meheviä lehtiä puun ylemmiltä oksilta. Juuri tätä darwinistista versiota koulujen kirjat tarjoavat oppilaille todellisena historiana.

Todellisuudessa kirahvi on laiduntaja ja syö enemmän ruohoa kuin lehtiä, jolloin pitkästä kaulasta ei ole syömisen kannalta kirjan kuvien esittämää hyötyä. Kirahvien täytyy myös etsiä vettä juodakseen ja sitä ei ole puiden ylälehdillä vaan yleensä maan tasossa ja kuivina aikoina vaikeissakin paikoissa matalalla.

WSOY:n ELÄMÄ kirja kuitenkin jatkaa kirahviesimerkkiä evoluution todisteena näin: "Synteettisen evoluutioteorian käsitys evoluutiosta: Muinaisten kirahvien kaula oli melko pitkä. Populaation yksilöiden kesken oli kuitenkin perinnöllisiä eroja kaulan pituudessa. Pitkäkaulaiset ylsivät paremmin syömään lehtiä, joten ne olivat paremmassa kunnossa ja saivat enemmän jälkeläisiä kuin lyhytkaulaiset. Lisääntymistehon ero sai sukupolvien mittaan aikaan sen, että pitkäkaulaisuus yleistyi. Välttämättä siis lyhytkaulaiset eivät kuolleet vaan lisääntyivät vähemmän; lyhytkaulaisuus harvinaistui vähitellen"

Oppilaille asia esitetään oppikirjoissa tällaisin sanamuodoin, joista saa käsityksen että asia olisi tutkittu ja todistettu. Mitään todisteita tällaisisten mielikuvituksellisten kertomusten todenperäisyydestä ei kuitenkaan ole missään.

BIOS 1 yrittää todistella samaa: "... Darwinin mukaan kirahvien kaulan pituus muuntelee. Pitkäkaulaiset yksilöt saavat riittävästi ravintoa lehvästöstä, ja näin ne lisääntyvät tehokkaammin kuin lyhytkaulaiset. Näin jälkeläisissä yleistyy pitkäkaulaisuuden piirre. Monen sukupolven jälkeen luonnonvalinnan seurauksena kaikki kirahvit ovat pitkäkaulaisia" (kuvatekstiä sivulta 77)

(Että opiskelija varmasti ymmärtäisi asian, oppikirjan kuvassa on kaksi kirahvia: pitkä- ja lyhytkaulainen. Lyhytkaulainen tosin on poikanen.)

Mikko Tuuliranta kirjoittaa kirjassaan "Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa" sivulla 138 näin: Tämä (kirahvien kaulan pituuden kehittyminen) on satua. Epäilen, että Darwin ei ollut koskaan edes nähnyt kirahveja - ei ainakaan lyhytkaulaisia, sillä sellaisia ei ole ollut eikä ole olemassa. Kirahvit ovat aina olleet pitkäkaulaisia; lyhyempikaulaisten fossiileja ei ole löydetty. Kirahvi on yksin omassa sarjassaan ja pitkästä kaulasta johtuen sillä on lukuisia erikoisominaisuuksia, joita muilla nisäkkäillä ei ole. Aikuisen uroskirahvin pää on 5,5 metrin, 60cm pitkä sydän lähes kolmen metrin korkeudessa. Verenkiertoelimistölle (kuten monille muillekin systeemeille ja rakenteille) tämä asettaa kovia vaatimuksia: Aina puhutaan siitä, miten kirahvi syö puunlehtiä. Mutta todellisuudessa kirahvi on laiduntaja siinä kuin lehmäkin; kirahvi syö enemmän ruohoa kuin lehtiä. Kun kirahvi alkaa laiduntaa, "veri valuu päähän"; äkisti kohonnut verenpaine aiheuttaisi verenvuotoja aivoihin ja silmän verkkokalvolle, elleivät ne olisi nerokkaasti suojellut. Korkea laskimopaine aiheuttaisi säärihaavoja, ellei kirahvin sääriä peittäisi erikoisrakenteinen nahka. Tätä innovaatiota käytetään hyväksi pitkillä avaruuslennoilla ja ihmisen säärihaavojen hoidossa (CircAid-system). Kaulan lisäksi darwinistien pitäisi siis selittää myös näiden muiden ominaisuuksien kehittyminen. Eikä kaulankaan kasvun selitykseksi riitä se, että jokin mutaatio sai aikaan kaulanikamien paksuuntumisen: kirahvin, päinvastoin kuin muiden nisäkkäiden kaulanikamia yhdistää pallonivel - siis samanlainen, joka meillä on olkapäässä."

Myytti 2.1 Kirahvin kaula evoluution todisteena - kumottu: Kirahvit ovat laiduntajia ja syövät enemmän ruohoa kuin puiden lehtiä. Lyhytkaulaisia kirahveja ei tunneta. Ei ole mitään tieteellisiä todisteita, että kirahveilla olisi koskaan ollut lyhyempi kaula. Miten pallonivelistä koostuva kaularanka olisi kehittynyt? Millään muulla nisäkkäällä ei ole vastaavaa rakennetta. Nykytieteellä ei ole tähän tieteellistä selitystä. Kirahvien kaulan pitkittyminen ajan saatossa on puhtaasti satuilua. Se ei perustu tieteelliseen tutkimukseen.

Myytti 1.5 purukalusto evoluution todisteena

Purukalusto mainitaan usein oppikirjoissa todisteena evoluutiosta. Niin myös Otavan 9. luokan koulukirjassa "Ihminen", s. 128 olevassa kuvassa, jossa evoluution todisteena esitetään surkastumien joukossa terävät kulmahampaat sekä viisaudenhampaat.

Kirurgi Mikko Tuuliranta toteaa kirjassaan "Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa" s.159 näin:

"Terävät kulmahampaat: Miksi ihmisellä ei saisi olla teräviä kulmahampaita, vaikka hänet olisi luotu suoraan ihmiseksi? Terävät kulmahampaat ovat käytännölliset, jopa tarpeelliset, jos saa pureskella esimerkiksi puolikuivaa, sitkeää leipää tai porkkanaa. Ovatko terävät hampaat petojen ja apinoiden yksinoikeus? Olisimmeko kehittyneempiä, jos kulmahampaamme olisivat tylsät?"

"Viisaudenhampaat: Ne lienevät jonkinlainen surkastuma tai kehityshäiriö - mutta sehän todistaa devoluutiosta eli taantumisesta, ei evoluutiosta. Monilla nykyihmisillä leukaluu on niin surkastunut, että takimmaisille poskihampaille ei tahdo olla tilaa ja hampaan kasvu häiriintyy. Fossiilitutkijat ovat todenneet, että esim. neandertalinihmisellä ei ollut näitä ongelmia, koska hänen leukaluunsa oli kehittynyt. Myös hänen kallonsa oli pitkulaisempi, koska takaraivokuopassa sijaitsevat pikkuaivot olivat suuremmat. Siksi hänen motoriikkansa ja tasapainonsa olivat ilmeisesti kehittyneemmät kuin nykyihmisen. Geneetikko James Crow'n mukaan "luolamies oli rautaa"."

Crow'n mukaan nykyihmisen geneettinen rappio on edennyt pelottavan pitkälle.

Myytti 1.5 purukalusto evoluution todisteena: kumottu. Kulmahampaiden terävyys ei todista evoluutiosta. Niistä on ollut aina ihmiselle hyötyä ja ne ovat edelleen hyödylliset. Mikään ei pakota meitä ajattelemaan, että terävät kulmahampaat olisivat kehittyneet jostakin tylpästä versiosta tai että ne olisivat periytyneet eläimiltä ihmisille. Viisaudenhampaat puolestaan todistavat devoluutiosta eli että ihminen rappeutuu eikä kehity. DNA tutkimus on paljastanut että ihmisen perimä rappeutuu nopeasti ja rappeutumisen syyt ovat olleet aina olemassa. Tämän DNA tutkimuksen tekemän havainnon mukaan ihminen on aina rappeutunut eikä ole koskaan kehittynyt.

Myytti 1.4 ihmisellä vilkkuluomi

Mikä on saanut jotkut tutkijat kuvittelemaan että meillä ihmisillä olisi vilkkuluomi niinkuin esimerkiksi matelijoilla? Oppikirjoissa kuvataan ihmisen silmän osa, joka on nimetty vilkkuluomeksi. Eläimillä vilkkuluomi toimii ikäänkuin kolmantena luomena, jonka tehtävä on suojata ja puhdistaa silmää. Onko ihmisillä todellakin jäänne tällaisesta vilkkuluomesta niinkuin oppikirjat ja wikipediankin artikkeli väittävät?

Mikko Tuuliranta kirjoittaa Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa kirjassaan sivulla 158 näin: "Silmän vilkkuluomen jäänne: Ihmissilmän sisäkulma on matala verrattuna ulkokulmaan, koska siinä sijaitsee plica semilunaris-niminen elastinen ja poimuttunut limakalvorakenne, jota asiaa tuntemattomat darwinistit nimittävät eläinten vikkuluomen jäänteeksi. Plica semilunaris ei eloonjäämisen kannalta liene välttämätön, mutta silti hyvä olemassa: Siihen purkaantuu kyynelkanava, jonka kautta kyynelneste pääsee kostuttamaan koko silmän tippumatta heti pois. Plican ulkopinta erittää ainutlaatuista limaa, joka on kyynelnesteen yksi komponentti. Plica on tahmea; kyynelnesteen sekä silmämunan ja silmäluomien liikkeiden yhteisvaikutuksesta silmään päässyt pöly kerääntyy tahmeaksi möhkäleeksi silmän sisäkulmaan, josta se on helppo pyyhkäistä pois. Ilman sitä ihminen todennäköisesti sokeutuisi pölymyrskyssä. Plica sallii silmämunan suuren liikkuvuuden ja sitä kautta laajan näkökentän ilman tarvetta kääntää päätä. Plica semilunaris ei ole homologinen eläinten silmän vilkkuluomen kanssa eikä ole surkastuma."

Myytti 1.4 ihmisellä vilkkuluomi - kumottu. Kyseessä yksinkertaisesti ei ole eläinkunnasta tuttu vilkkuluomi, vaan täysin erilainen rakenne, jolla on eri toiminnnot. Kyseessä ei ole edes homologia eli samankaltaisuus, vaan kyse on puhtaasti nimeämisestä, joka perustuu tietämättömyyteen ja myös tarkoitukselliseen vihjailuun elimen alkuperään surkastuneena eläimen vilkkuluomena. Tarkempi tarkastelu osoittaa ihmisen Plica semilunaris limakalvorakenteen olevan täysin erilainen elin kuin eläinten vilkkuluomi.

Myytti 1.3 - umpilisäke on turha jäänne

Koulukirjoissa edelleen esitetään väitteitä ja kuvia, joissa kuvatekstien mukaan umpilisäke olisi hyödytön jäänne ihmisellä. Otavan Ihmisen biologia- kirjassa s. 128 olevassa kuvassa umpilisäke on lueteltu muiden jäänteiksi virheellisesti luokiteltujen elimien joukossa. (Oheinen terveyskirjaston kuva luettelee umpilisäkkeen muiden välttämättömien elimien joukossa).

Mikko Tuuliranta, lääket. lis. ja kirurgian erikoislääkäri, toteaa kirjassa Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa, näin:

"Umpilisäke eli appendix on immunologinen elin ja tärkeä vastasyntyneelle, sillä siellä kehittyvät suoliston limakalvon vasta-aineet kuten immunoglobuliini-A. Umpilisäke onkin imeväisikäisellä suhteellisen iso, mutta alkaa surkastua joskus kahden vuoden iässä. Vasta sen jälkeen umpilisäkkeen tulehdukset alkavat lisääntyä. Umpilisäkkeen poisto hieman isommalta lapselta tai aikuiselta ei vaikuttaisi aiheuttavan mitään ongelmia. Mutta eräät viimeaikaiset havainnot viittaavat siihen, että tietyissä tilanteissa umpilisäke saattaa olla hyödyllinen myös aikuisille: Jos paksunsuolen normaali bakteerifloora jostain syystä häiriintyy tai tuhoutuu (esim. pitkä antibioottikuuri, kolera, salmonella jne.), hyödylliset bakteerit saattavat säilyä turvassa umpilisäkkeessä, josta ne sitten nopeasti siirtyvät takaisin paksuun suoleen, kun vaara on ohi."

Rob Dunn kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan Scientific American julkaisussa Bill Parkerista, kirurgian tohtorista ja professorista ja tämän tutkimuksista joissa hän esittää hypoteesin umpilisäkkeen hyödyllisyydestä aikuisille ihmisille. Artikkeli on otsikoitu "Umpilisäke voi pelastaa henkesi". Parkerin tutkimukset osoittavat, että umpilisäke voi todellakin olla elintärkeä elin myös aikuisiällä, jos suoliston bakteerikasvusto vaurioituu sairauden seurauksena.

Useilta ihmisiltä on poistettu umpilisäke jonkin toisen leikkauksen yhteydessä, koska on kuviteltu ettei umpilisäkkeellä ole mitään hyödyllistä toimintoa ja että olisi parempi poistaa se varmuuden vuoksi kuin antaa sen olla paikallaan. Mistä tällainen ylimielinen luulo on luikerrellut tieteeseen? Eräs syy tällaisiin luuloihin on evoluutio-oppi, joka tarvitsisi tuekseen turhia elimiä ja niiden osia, jotta voidaan väittää eliöiden hakevan muotoaan jatkuvasti jättäen jälkiä muinaisista elimistä tai kehittymässä olevista tulevista elimistä. Tällaisia ei kuitenkaan ole luuloista huolimatta löytynyt, vaan tällaiset uskomukset ovat aiheuttaneet enemmän tai vähemmän vakavia terveysriskejä näiden uskomusten uhreille. Koulujemme oppikirjat kuitenkin jatkavat tällaisten uskomusten ruokkimista, koska evoluutio-oppi tarvitsee tällaista luulottelua tuekseen.

Myytti 1.3 - umpilisäke on turha jäänne: kumottu. Tutkimukset ovat osoittaneet että umpilisäke on elintärkeä ihmiselle vauvaiässä ja tuoreet tutkimukset osoittavat lisäksi, että umpilisäkkeestä on elintärkeää hyötyä ihmiselle myös aikuisiällä siten, että se voi pelastaa ihmisen hengen suolistosairaudesta toipumisessa. Olisi aika lopettaa tällaisten haitallisten uskomusten opettaminen koulujemme biologian kirjoissa.

Asiasta uutisoi myös YLE: http://yle.fi/uutiset/umpilisakkeella_on_tarkea_tehtava_elimistossa/6501787

Myytti 1.2: häntäluu - surkastunut häntä?

Koulukirjan ("Ihminen", Otava, 9.luokan koulukirja vuodelta 2011, s.128) kuva väittää häntäluuksi tai häntänikamiksi nimetyn selkärangan osan olevan surkastuma - oletettavasti nimensä perusteella jostakin kuvitellusta hännästä.

Mihin perustuu ajatus, että häntäluu olisi jäänne hännästä?

Kirurgi Mikko Tuuliranta kirjoittaa kirjassaan Koulubiologian analyysi - Evoluutio-opetus puntarissa s. 158:

"Häntänikamat: Tällä tarkoitettaneen häntäluuta (engl. tailbone, lat. coccyx). Nimi lienee annettu siksi, että sen kehitysopillinen merkitys tulisi kansalaisille paremmin ymmärretyksi. Parempi nimi olisi istuinluu, sillä sen päällähän me istumme ja istuminen ilman sitä olisi paljon hankalampaa. Häntäluu on tärkeä tukirakenne, johon kiinnittyy vatsanpohjaa tukevia lihaksia sekä peräaukon sulkijalihaksia. Häntäluun poisto saattaa varsinkin vanhemmalla iällä johtaa vatsanpohjan seudun tyrään, kohdun ja peräsuolen esiinluiskahdukseen eli prolapsiin ja ulosteen pidätyskyvyttömyyteen."

Myytti 1.2 häntäluu - surkastunut häntä?: kumottu. On siis selvää, että häntäluu on ihmiselle erittäin hyödyllinen ja normaalia toimintaa varten välttämätön osa, jota ilman eläminen on vaikeaa ja jonka puuttumisesta aiheutuu vakavia teveydellisiä haittoja. Mikään ei suoraan viittaa siihen, että häntäluu olisi surkastunut mistään, vaan ihminen tarvitsee sen sellaisenaan. Se on kuin suunniteltu istumisen mahdollistajaksi ja on välttämätön rakenne tukemaan muita alakehon osia. Nenä ei ole surkastunut kärsä eikä häntäluu ole surkastunut häntä. Ei ole olemassa fossiililöytöä, jossa ihmisellä olisi häntä tai edes töpöhäntä eikä mikään muukaan todiste viittaa siihen, että häntäluu olisi jäänne mistään. Nimi on tarkoituksella harhaanjohtava ja oikeampi nimitys olisi istuinluu.

Myytti 1.1: surkastumat evoluution todisteena - jaokkeinen lihas

Otavan 9. luokan tuoreessa oppikirjassa "Ihminen" vuodelta 2011, esitetään kuva ihmisen "surkastumista" sivulla 128. Kuvateksti kertoo lisäksi "Ihmisellä on surkastuneita elimiä. Monilla muilla selkärankaisilla vastaava elin on vielä käytössä".

Mutta onko kyseessä todella surkastuma vai onko tämä vain esimerkki samankaltaisuuden (homologia) havaitsemisesta yhdistettynä tietämättömyyteen elimen todellisesta funktiosta?

Eli onko kyse tällaisesta yksinkertaisesta virhepäättelystä: A näyttää melko samanlaiselta kuin B. En tiedä mikä tarkoitus A:lla on ympäristössään. A on siis surkastunut B:stä.

Tällainen päättely ei ole pelkästään virheellistä, vaan se on myös älyllistä laiskuutta, joka voi johtaa siihen, ettei ymmärryksemme ihmiskehon toiminnasta lisäänny, vaan monet tärkeät toiminnot ja toimintoketjut jäävät tällaisten uskomusten vuoksi selvittämättä.

Mikko Tuuliranta (lääket.lis., kirurgian erik. lääkäri) on kirjassaan "Koulubiologian analyysi - evoluutio-opetus puntarissa" 2011, analysoinut suomalaisissa koulukirjoissa esitettyjä väitteitä ihmisen "surkastumista". Lainaamme seuraavassa suoraan hänen kirjansa tekstiä sivuilta 157-160.

Myytti 1.1. Jaokkeiset lihakset surkastumia

"Suora vatsalihas ('pyykkilautalihas') on ihmisen ainoa jaokkeinen lihas, kaikki muut lihaksemme ovat jaokkeettomia. Suoran vatsalihaksen jaokkeisuus kertoo yhteisestä alkuperästä kalojen kanssa" (Elämä s. 32)

"Vatsaleikkauksia tehneenä kirurgina ja asioihin jonkin verran perehtyneenä, voin kertoa, että oppikirjojemme väittämät jaokkeisesta vatsalihaksesta (musculi recti abdominis) kehitysopillisena surkastumana ovat virheellisiä. Suorat vatsalihakset ulottuvat kylkiluista häpyluihin keskiviivan molemmin puolin. Jaokkeilla tarkoitetaan niiden yläosissa olevia 3-5 poikittaista jänteistä osaa (engl. tendinous fibres). Ne liittyvät oikean- ja vasemmanpuoleisia vinoja vatsalihaksia keskiviivassa yhdistävään lujaan ja elastiseen "vatsajänteeseen" (lat. linea alba), joka on melkoisen monimutkainen kollageenisäikeistä muodostunut toiminnallinen konstruktio ulottuen miekkalisäkkeestä pari senttiä navan alapuolelle. Suorien vatsalihasten jaokkeiden kollageenisäikeet integroituvat toiminnallisesti linea albaan. Ihmisen vatsaontelon yläosa on joustava ns. hengittävä osa alaosan ollessa kiinteämpi ja vähemmän joustava. Hengittäminen, samoin kuin äidin sopeutuminen raskauteen, olisi hankalaa ilman elastista linea albaa, joka ankkuroituu suorien vatsalihasten jaokkeisiin antaen lisälujuutta vatsaontelon etuseinälle. Linea alba ja lihasjaokkeet päättyvät pari senttiä navan alapuolella, josta alkaa vatsaontelon vähemmän joustava osa, jossa vatsanpeitteisiin kohdistuu myös suurempi paine." (Mikko Tuuliranta - Koulubiologian analyysi 2011 s.157-158)

Myytti 1.1: kumottu. Ei ole perusteltua väittää, että kyseessä olisi surkastuma. Jaokkeista vatsalihasta voidaan perustellummin pitää hyvin suunniteltuna ihmiselle välttämättömänä rakenteena, mm. hengittämistä ja raskausaikaa varten. Jaokkeisten lihasten tulkinta surkastumaksi kertoo vain kirjoittajan ajattelusta, mielikuvituksen vapaudesta ja mahdollisesta tietämättömyydestä kyseisen elimen toiminnoista.